perjantai, 18. marraskuu 2005

Ja talvi tuli

Näinpä taas vierähti pari viikkoa nopeasti. Aikaa on tuhrautunut tosi paljon mm. luokkaretkikassan kartuttamiseen liittyvistä jutuista, se kun näyttää vanhempien mielestä kuuluvan opettajille. Olen tuossa laskeskellut, että tunneissa talkoilen tänä vuonna oppilaiden retken eteen ainakin saman verran kuin olisi puolen kuun palkka, eikä taida riittääkään. No, palkkioksi siitä saan tietysti useimpien vanhempien valituksia retkiasioista ja kummastelua siitä, ettei sitä rahaa meinaa kertyä tarpeeksi. Meillä on ollut talkoopohjaisikin keräyksiä, joihin on kerrallaan osallistunut 2, 4 ja 3 vanhempaa viidestäkymmenestä! Ope on tietysti ollut aamua iltaa näissäkin mukana...ja kerran joku vielä ihmetteli, etteikö opettaja maksa itse luokkaretkestä lainkaan!!!

No, siihen talveen. Tuli lunta ja jäätä. Ja tietysti taas on paljon opettajia, joiden mielestä kaikki liikkuminen pihalla pitäisi kait kieltää. Oppilaathan tekevät heti jäisiä liukuratoja maahan, mäkiin ja kaikenlaisille kaiteille. Ja meneehän siinä joskus hampaita, ranteita ja mustelmia ainakin tulee. Mutta ehdottomasti enemmän hallaa lapsille tehdään, jos nämä "vaaralliset" leikit kielletään. Ei kait  sitten ihme, jos se näin purkamatta jäänyt energia kohdistetaan kaikkien kieltojen jälkeen vihamielisesti tappelemiseen, sotkemiseen ja muuhun ilkivaltaan. Miksikähän kaikki nyt vaarallisina kielletyt leikit sallittiin meidän nuoruudessamme? Ai, niin, mutta meistähän tulikin tällaisia...

keskiviikko, 2. marraskuu 2005

Työajat

Ei tänään suurikaan haloo noussut siitä, että oppilas keskaria näytti. Eikä siitäkään, ettei opettajia näkynyt viime vuoden verolistoillakaan (hah!). Mutta seuraavan vuoden työajoista nousi aivan hirveä haloo...Niin että se siitä asioiden tärkeysjärjestyksestä! 

tiistai, 1. marraskuu 2005

Ensimmäinen päivä

Tietäisittepä, kuinka hauskaa opettajana oleminen usein on. En oikein ymmärrä, kun kaikki maailman mediat näyttävät olevan täynnä loppuun väsyneitä opettajia, pirullisia huoltajia ja ilkeitä lapsia. Ehei! Ei tämä läheskään aina sellaista ole, useimmiten juuri päinvastoin. Joten ajattelinpa tästä lähtien laittaa joitakin tulevia kohokohtia tänne muidenkin nähtäville...

Muuten tiesitkö, että kuudesluokkalaisten mielestä jänis syö marjoja, pikkulintuja ja perunoita ja karhu puolestaan niitä jäniksiä. Ja kaskenpoltto oli ennen tupakanpolttoa...